Yön Ritarin paluu

Yön Ritarin paluu

The Dark Knight Rises


( 7.7 23169 käyttäjältä )

165 min. 2012 HD

Katso Yön Ritarin paluu koko elokuvan verkossa ilmaiseksi suomenkielisellä tekstityksellä. On kulunut kahdeksan vuotta siitä kun Batman katosi pimeyden turvin, ja muuttui yhdessä yössä sankarista etsityksi rikolliseksi. Ottamalla syyn niskoilleen syyttäjä Harvey Dentin kuolemasta, Yön ritari uhrasi kaiken yhteisen hyvän puolesta. Valhe toimi jonkin aikaa, ja Gotham Cityn rikollisuus katosi rikollisuudenvastaisella Dent-lailla. Kaikki muuttuu, kun kaupunkiin saapuu kissamaisen juonitteleva murtovaras, jonka tavoitteet ovat hämärän peitossa. Naamioitu terroristi Bane osoittautuu kuitenkin vieläkin vaarallisemmaksi rikolliseksi, jonka häikäilemättömät suunnitelmat Gothamin tuhoksi pakottavat Bruce Waynen palaamaan takaisin kotiin vapaaehtoisesta maanpaostaan. Mutta vaikka hän vetää jälleen ylleen viittansa ja naamionsa, ei Batmanistäkään välttämättä ole vastusta Banelle.

Yön Ritarin paluu
Yön Ritarin paluu (2012)

Saatat pitää myös

  • 2025
    Lumikki

    Lumikki (2025)

    Lumikki

    4.62025HD

    ...

    Lumikki
  • 2024
    Old Guy

    Old Guy (2024)

    Old Guy

    5.52024HD

    ...

    Old Guy
  • 2025
    Mickey 17

    Mickey 17 (2025)

    Mickey 17

    6.92025HD

    ...

    Mickey 17
  • 2024
    Flow

    Flow (2024)

    Flow

    8.32024HD

    Yksinäinen kissa, joka on joutunut suuren tulvan vuoksi pakenemaan, löytää turvapaikan veneestä muiden eläinlajien kanssa. Yhdessä heidän on selviydyttävä muuttuneen maailmaan haasteista....

    Flow
  • 2025
    Last Breath

    Last Breath (2025)

    Last Breath

    6.12025HD

    ...

    Last Breath
  • 2025
    Novocaine

    Novocaine (2025)

    Novocaine

    72025HD

    Kun hänen unelmiensa tyttö siepataan, tuikitavallinen Nate saa tilaisuuden käyttää hyväkseen erästä erityispiirrettään, josta on yllättävää etua: mies ei nimittän kykene aistimaan kipua, mistä on paljon hyötyä, jos aikoo pelastaa neidon pulasta....

    Novocaine
  • 2025
    Presence

    Presence (2025)

    Presence

    5.92025HD

    Perhe uskoo, etteivät he ole yksin muutettuaan uuteen kotiinsa esikaupunkialueella....

    Presence
  • 2025
    The Bayou

    The Bayou (2025)

    The Bayou

    6.52025HD

    ...

    The Bayou